April 07, 2014

Vacation planning

Moikka, tänään käytiin matkatoimistossa suunnittelemassa kesän ulkomaanmatkaa lämpimään tyttöjen kanssa. Kyseessä on tosiaan ensimmäinen kerta kun lähden lämpimään vain kaveriporukalla, niin vähän jännittää :) Vaihtoehdoiksi on valikoitunut Kreikan Rhodos ja Italian Riccione. Molemmissa on omat hyvät puolensa, niin päätöksen teko on hieman venähtänyt.

Riccionessa on mahtava yöelämä ja sen lisäksi mahdollisuus käydä muissa lähi kaupungeissa kuten Firenzessä ja Venetsiassa. Riccionen hotelli ei kuitenkaan ole yhtä houkutteleva kuin Rhodoksen ja lisäksi se on myös hieman kalliimpi. Rhodoksen hotellissa all inclusive kuuluisi myös hintaan. Toisaalta Rhodoksella rannat ovat kiviset mikä on aika iso miinus. Hmh vaikeaa.. Noh ennen torstaita pitää olla päätös tehty, saa nähdä mihin päädytään.

Toppatakki valikoitui päälle tänään sateisen ja kolean sään vuoksi. Kivasti sen kirkas punainen väri toi eloa muuten tummaan asuun. Musta ja punainen toimivat nätisti yhdessä kun alla on valkoinen paita mikä raikastaa asua. Muuten vaikutelma saattaisi jäädä liian tunkkaiseksi.

Valkoinen t-paita ja kauluspaita ovatkin jokaisen vaatekaapin kulmakiviä. Itse en ainakaan tiedä miten edes selviäisin päivittäisestä pukeutumisestani ilman niitä… Jos joidenkin vaatekappaleiden laatuun pitäisi panostaa niin ehdottomasti niiden! Sen verran perus juttuja ovat eivätkä mene koskaan pois muodista.

Tässä vielä päivän asukuvat :)
IMG_0894

IMG_0878

IMG_0925
IMG_0954


IMG_0972

Toppatakki/Moncler, Nahkaliivi/Andiata, Sifonkipaita/Andiata, Kaulakoru/Andiata, Housut/H&M, Kengät/zara, Pipo/Peak

No comments :

Post a Comment


Powered by Blogger