April 25, 2014

Happy day

Eilen oltiin Nean kanssa kahvittelemassa Haukilahden paviljongissa koulun jälkeen. Kauhean lämmin ei ollut vaikka aurinko paistoi niin päädyin laittamaan vähän paksumman villakangastakin päälle. Takki on Andiatan seuraavasta talven välimallistosta, sain sen kuitenkin jo hieman aikaisemmin käyttööni ennen kauppoihin tuloa. Jess, sillä vaaleanpunainen on ollut oikea hittiväri takeissa tänä talvena/keväänä ja olen kuolannut niitä muiden blogeista jo pitkään.

Yhdistin takkiin harmaan svetarin, kauluspaidan ja boyfriend farkut. Aika rento lookki muuten, mutta nahkanilkkurit ja Chanelin ketjulaukku toivat asuun ryhdikkyyttä mitä kaipasin sillä menin viettämään ystäväni 18-vuotis synttäreitä Kokomoon. Torstai ilta kun oli, kävimme ainoastaan tyttöjen kanssa syömässä (mahtavaa nähdä kaikki tytöt yhdessä pitkästä aikaa!) ja menimme suoraan kotiin. Silti olin kotona vasta 24 maissa illalla, mikä johti siihen että en tänään jaksanut lähteä juhlistamaan Helsingin yöelämään synttäreiden jatkoa vaikka tosi kiva olisi ollut.. Vähän harmittaa, mutta huomenna on kuitenkin töitä taas aamulla ja toiset 18-vuotis synttärit mihin pitää koittaa kerätä voimia. :)

Ensi viikolla suuntaamme äidin kanssa kahdestaan vapun viettoon Pariisiin. Ylivoimaisesti lempikaupunkini kaikella tavalla. Sen valoisuus, kauneus, ihmiset, elämäntyyli ja ilmapiiri, täydellistä. Kaupunki tuntuu myös mukavan tutulta ja turvalliselta kun käymme siellä sen 2-3 kertaa vuodessa. Syksyllä ja alku keväästä kun on Pariisin muotiviikot ja kangasmessut. Sitten ehkä kolmannen kerran
vaan vähän shoppailemassa ja nauttimassa kaupungista. Mukavaa äiti tytär laatuaikaa!
IMG_1573
IMG_1553

IMG_1593
IMG_1544
IMG_1639
IMG_1482
Tänään tein aikas kivan ale-löydön Collagesta mutta siitä sitten lisää huomenna.. ;) Nyt lähden  tästä poikaystävän kanssa katsomaan leffaa, hauskaa illan jatkoa kaikille!

Jacket/Andiata, Sweater/Cubus, Blouse/Andiata, Jeans/Hollister, Shoes/Gucci, Bag/Chanel, Sunnies/Cubus

No comments :

Post a Comment


Powered by Blogger